Kostianvirran kylässä elokuun viimeisen viikonlopun la-su yö ulkona. Lähinnä Aurinkoniityn alueelle sijoittautui yhteensä 30 telttaa, joissa yöpyi kaikkiaan 40–50 henkilöä.

– Lisäksi mukana oli yllättävänkin paljon ihmisiä, jotka poikkesivat paikalla illalla. Kaikkiaan tapahtumassa oli mukana sellaiset 80–90 henkilöä, Elina Ahlqvist partiolippukunta Kostian Kahlaajista arvioi.

Kostian Kahlaajien ja Pälkäneen kunnan yhteinen Nuku yö Kostianvirran kylässä -tapahtuma oli avoin kaikille kiinnostuneille. Nukkumaan pääsi joko partiolaisten valmiiksi pystyttämiin telttoihin tai omaan majoitteeseensa. Mukavan illan aikana päästiin muun muassa nauttimaan makkaraa ja lättyjä sekä laulettiin nuotiolauluja.

Hanna Alanen, Kostian Kahlaajien perhepartio-ohjaaja sekä yksi tapahtuman pääjärjestäjistä kertoo tapahtuman suunnittelusta ja itse tapahtumasta näin:

"Siitä se ajatus sitten lähti. Olimme perhepartion aikuisten kesken suunnittelemassa tulevan kauden ohjelmaa, ja toiveissa oli yön yli retki. Mietimme, mikä olisi lähellä oleva ja helppo kohde myös perheen pienimmille ja ensimmäistä kertaa retkeileville. ”Vallataan Kostianvirran kylä!”, joku heitti pilke silmäkulmassaan. ”Näytetään kaikille, kuinka kiva paikka se on”, jatkoi seuraava.

Sen jälkeen riitti, kun mainitsi asiasta muutamille henkilöille. Pian perhepartiolaisten telttaretkestä oli kehkeytynyt kaikille avoin tapahtuma. Se liitettiin valtakunnalliseen Nuku yö ulkona -haasteeseen, joka kannustaa kaikkia yöpymään ulkona Suomen luonnon päivänä, elokuun viimeisenä viikonloppuna. Majapaikan sai valita partiolaisten valmiiksi pystyttämistä teltoista (pienistä teltoista aina puolijoukkuetelttaan asti) tai mukaan voi myös ottaa oman majoitteensa. Illan ohjelmaan kuului luontoteemainen mobiilirastirata ja yhteinen iltanuotio. Perinteiseen nuotiotunnelmaan kuuluivat makkaran ja lättyjen paisto, sekä nuotiolaulut. Paikan päällä pääsi myös konkreettisesti pujahtamaan sisään Ihana Pälkäne -messuilta tuttuun Minitaloon ja osallistumaan arvontaan keksimällä, mitä talon mielessä liikkuu, jos se saisi sijaita tällä alueella. Minitaloa kokeiltiinkin ahkerasti!

Itse osallistuin tapahtumaan paitsi yhtenä pääjärjestäjistä, myös oman perheeni kanssa telttaillen. Olemme asuneet Pälkäneellä vasta muutaman vuoden, mutta kotiutuneet hyvin. Tämän tapahtuman järjestäminen on kokemus, joka kuvastaa mielestäni hienosti sitä mutkattomuutta ja yhdessä tekemisen meininkiä, joka Pälkäneellä vallitsee ja jonka vuoksi täällä on hyvä asua. Täällä yksittäisellä ihmisellä on merkitystä ja omalla aktiivisuudellaan voi olla luomassa sellaista elämää ja yhteisöä, jossa tahtoo olla mukana."

Lue lisää Sydän-Hämeen Lehden artikkelista: shl.fi tai katso video ylhäältä tai Youtubesta.