Mansikkaniityn asuinalue sijaitsee Pälkäneen keskustan tuntumassa, aivan Niitty-Seppälän mansikkatilan vieressä. Mansikkaniitty lepää mukavasti kahden peltoaukean välissä, omassa rauhassaan mutta aivan hyvien kulkuyhteyksien lähellä. Tampereen keskustaan Mansikkaniityltä ajaa omalla autolla puolisen tuntia. Pälkäneen Mansikkaniityllä asuessasi saat kaikki maalla asumisen hyvät puolet, mutta esimerkiksi Tampereella töissä käyminen on silti helppoa ja nopeaa!

Mukava Mansikkaniitty

Mansikkaniityn alue muodostuu kymmenestä tilavasta, viihtyisästä tontista, jotka reunustavat Juhanintietä molemmin puolin. Asuinalueen laajetessa naapuriin rakentuu vielä muutamia koteja lisää. Turvallinen ja rauhallinen asuinalue rajautuu molemmin puolin peltoihin, ja sen pohjoispuolelle jää alueen rakentuessakin kaunis pieni metsäalue – täällä asut ihan maalla, mutta silti vain parin kilometrin päässä kaikista Pälkäneen keskustan palveluista (kuten koulut eskarista lukioon, päiväkoti, kaupat, kirjasto, liikuntakeskus, urheilukenttä tai luistinrata). Viereinen Pälkänevedentie vie sinut Sapppeen laskettelurinteisiin 20 minuutissa. Kesäisin naapurissa sijaitsevaan Niitty-Seppälän kesäkahvilaan voi mennä kävellenkin.

Koko koulutie lähellä

Mansikkaniityltä käsin lapset voivat käydä koulut vaikka eskarista lukion loppuun asti vaikka kavereiden kanssa pyöräillen, sillä kouluun on matkaa vain reilut pari kilometriä. Koulujen läheltä Pälkäneen keskustasta löytyvät myös kaikki muut peruspalvelut terveyskeskuksesta ruokakauppoihin ja kahviloista kirjastoon - ja tietysti myös päiväkoti!

Harrasta Pälkäneellä

Pälkäneen harrastusmahdollisuudet ovat todella hyvät: Kostia areena, Sappeen hiihto- ja matkailukeskus, aktiivinen urheiluseuramme Luja-Lukko sekä hyvät pururadat, talvisin ladut ja jäät palvelevat vaativiakin urheiluharrastajia. Frisbeegolf, koripallo, lentopallo, suunnistus, laskettelu, alamäkipyöräily, kiipeily, lenkkeily, hiihto, luistelu… ja joku vielä väittää, että maalla ei olisi tekemistä! Höpsis, sanomme me Pälkäneellä!

Myös muuta tekemistä löytyy vauvasta vaariin, muskarista makramekurssiin, kuorosta kankaankudontaan tai uimakoulusta ukulelensoittoon! Tämän takaavat aktiiviset yhdistykset, toimiva kansalaisopisto sekä monipuolinen yritysten palvelutarjonta.

Helppo rakentaa, helppo asua

Mansikkaniityllä on myytävänä 10 tilavaa, n. 1100-1350 m2 kokoista tonttia isolla rakennusoikeudella. Tälle alueelle saat rakentaa mieleisesi talon. Kaava on hyvin salliva ja tontille mahtuu mukavasti myös autotalli, sauna ja vaikka kasvihuone!

Mansikkaniityn tontit ovat helppoja rakentaa, sillä perustukset voidaan tehdä maavaraisesti, eikä paalutusta tarvitse rakennettavuusselvityksen mukaan tehdä. Mansikkaniitylle koti nousee nopeasti ja helposti!

Tuo perheesi Pälkäneelle! Mansikkaniityn tontit odottavat teitä.

Mansikkaniitylle asumaan?

Haluaisitko lisätietoja Mansikkaniityn tonteista? Ota yhteyttä:

Juhani Hiissa

p. 040 590 8394

jussihiissa(a)hotmail.fi

Etsitkö kotia Kostianvirran vierestä?

Kotiniitty Kostianvirran kylän toisella reunalla voisi olla kiva kotikortteli teillekin!

Lue lisää Kotiniityn tonteista